Yrittäjän tarina

Tervehdys,

Olen Mika Järvenpää, Interfire Products Oy:n yrittäjä, suunnittelija, tuotekehittäjä ja tuotantopäällikkö, joka edelleen haluaa kehittää parempia ja turvallisempia opetusvälineitä pelastustoimen tarpeisiin. Paloturvallisuuteen liittyvien asioiden kanssa olen työskennellyt lähes koko elämäni niin palomiehenä, paloesimiehenä, asemamestarina, Palo-opiston kouluttajana, kuin palosimulaattoreiden suunnittelijana ja valmistajana.

Vuonna 1970 liityin 7- vuotiaana VPK:n poikaosastoon ja parasta harrastuksessa vilkkaalle pojalle olivat käytännön harjoitukset. Haave palomiehen ammatista eli koko nuoruuden ja sitä ohjasi se, että pääsin tekemään ja toimimaan oikeissa tilanteissa.

Kouluttajana Valtion Palo-opistossa näki, kuinka vähän Suomessa oli panostettu pelastusalan koulutussimulaattoreihin. Vierailu Ruotsissa oli shokki. Koulutettaville oli tarjolla useita pelastusalan harjoitusalueita, joissa kaikissa löytyi valtava määrä erilaisia koulutusympäristöjä ja harjoitussimulaattoreita.

Mietin, ettei ole syytä keksiä ruutia uudelleen, vaan kehitetään olemassa olevista ideoista Suomen olosuhteisiin soveltuvia koulutuslaitteita.

Kun 1997 suunnittelimme Lufthansalle ensimmäisen nestekaasutoimisen kabiinipalosimulaattorin, niin olin todella innostunut asiasta. Ajattelin, että nyt meillä on tuotteet, jotka sopivat täydellisesti välittömässä lähtövalmiudessa olevan pelastustoimen tarpeisiin.

Kansainväliset lentoyhtiöt huomasivat nopeasti osaamisemme palojen tuottamisessa logiikkaohjatusti, turvallisesti ja ympäristöystävällisesti. Erityisesti kehittämämme harjoituskäsisammuttimien täyttöjärjestelmät saavat kiitosta, koska paljon kustannuksia ja työtä vaativa täyttöprosessi tapahtui automaattisesti muutamassa sekunnissa.

Vaikka ikää on miehelle kertynyt, innostus koulutusvälineiden kehittämiseen jatkuu. Nykyisellä tekniikalla voidaan kaasupaloja ohjata langattomasti ja palojen tehoja säätää portaattomasti. Ympäristöystävällisen koulutussimulaattorin voi sijoittaa helposti lähelle rakennuksia ja niissä voidaan käyttää suuriakin tehoja, kun turvallisuusjärjestelmät ovat kunnossa.

Alun perin suunnittelun perustana oli työturvallisuus, eikä asia ole vuosien saatossa mihinkään muuttunut, vaikka automaatio ja digitalisaatio ovat tulleet tukemaan tekniikkaa. Nykyaikaiset logiikkaohjatut nestekaasukäyttöiset koulutussimulaattorit ovat turvallisia, ympäristöystävällisiä ja edullisia käyttää. Ne ovat nopeasti käyttöön otettavia ja muunneltavia. Portaattomasti säädettävät liekkipalot mahdollistavat eritasoiset harjoitukset.

Muutamia saavutuksiamme
– Nestekaasukäyttöinen kabiinihenkilöstön palosimulaattori Lufthansalle Saksaan
– Merenkulun nestekaasukäyttöinen palosimulaattori Upinniemeen Kirkkonummelle
– Mobiilipalosimulaattori Dubaihin (UAE) koulutuskäyttöön
– Lentokentän pelastushenkilöstön käyttöön suunniteltu palosimulaattori Rovaniemen lentokentälle
– Sammutushyökkäys-simulaattori Cern:n Ydintutkimuskeskukselle Geneve/Meyer
– Nestekaasukäyttöinen koulutussimulaattori pelastustoimelle ja merenkulun oppilaitokselle
Reykjavik:iin Islantiin

Mika Järvenpää
Yrittäjä/tuotekehittäjä